sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Olohuoneen pienet piristykset & haastetta

Nappasinpa kaupoilta mukaani pienen piristysruiskeen olohuoneeseen. Jestas, että tuo pienen pieni väriläiskä antaa sitten niin kivan fiiliksen. Pahoittelen vaan huonoja kuvia, ehkä parempia kuvia huomenna luonnonvalossa.


Takkasyvennyksemme sai myös vihdoin viimei täytteeksi halkoja. :D



Kerroinkin jo aiemmin päivällä, että sain kivan tunnustushaasteen Rouva M:ltä Villa M -blogista. Minun pitäisi kertoa teille 5 suosikkiblogiani, joissa on lukijoita alle 200.

Jostain blogeista oli hankala päätellä löytyykö lukijoita kuinka paljon, kun missään ei löytynyt tietoa, mutta eihän se nyt niin tarkkaa saa olla. Oli myös tosi hankalaa rajata tämä blogiesittely vaan viiteen blogiin, sillä upeita blogeja olisi ollut esiteltäväksi vaikka millä mitalla. Yritin myös saada esille sellaisia blogeja mitä ei juuri äsken olisi esitelty.


Kaupungista maalle vanhaan hirsitaloon muuttanut perhe. Järjettömän upeita tuunausjuttua ja todella hauskaa mummolatyyliä. Suosittelen.


Vanhan talon remontoimista, lapsiperheen elämää ja paljon valokuvia. Tykkään!


Herkullisia ruokaohjeita, sisustusjuttuja ja muuta mukavaa.


Tämä erittäin tyylikäs blogi käsittelee sisustuksen lisäksi myös muotia. Kauniita kuvia.


Paljon upeita valokuva, tuunausjuttuja ja hersyvän värikästä sisustusta. Huomaa myös todella hieno skräppäyskooste omasta elämästä!


Jospa jakaisin haasteen eteenpäin oheisille blogisteille. Olkaapa hyvät! :)

8 kommenttia:

  1. Minäkin hankin syksyllä sohvalleni samanvärisen piristysruiskeen! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekee kyllä paljon asiaa, vaikka onkin noin pikkuinen juttu. Heti on keväisempi fiilis. :)

      Poista
  2. Kylläpä tuli keväinen fiilis tuosta väriläiskästä. Tykkään!

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Ollos hyvä! Toivottavasti mun kerronta sun blogista ei ollut sun mielestä ihan hakoteillä... :)

      Poista
  4. miniE kiittää ja kumartaa! :)

    VastaaPoista