tiistai 23. heinäkuuta 2013

Kylmä Ähtäri

Eilen lähdettiin uhmaamaan Suomen upeaa suvea Ähtärin eläinpuistoon. Kivaa oli, mutta aivan käsittämättömän kylmä. Emme tajunneet lähtiessämme miten kylmäksi ilma vetäytyi ja reissussa oltiin ihan liian kesäisissä tamineissa. Onneksi mummo ja pappa lähtivät mukaan ja heidän autostaan löytyi vähän varavaatetta jota saatiin sitten kiskottua niskaan vähän jokaiselle. Tytölle oli onneksi myös omassa kassissa vaihtovaatteita, joten ne kaikki laitettiin sitten päälle samalla kertaa. 

Kuvasaldokin jäi harvinaisen pieneksi, kun ei vaan yksinkertaisesti viitsinyt siinä kylmyydessä jäädä minnekään paikalle kovin pitkäksi aikaa kuvailemaan. Toppatakit ei olisi olleet yhtään liioiteltua.


Nämä taustalla näkyvät villipossut olivat meidän neidin suosikkeja tuon alemmassa kuvassa olevan puunpäällä keikkuvan karhupojan lisäksi.




Siskosta ja tytöstä tulisi ihan mainiot ilvekset. <3

Toivottavasti sääennusteet pitää paikkansa ja lämpöä on luvassa, muuten muutan muualle. ;D

4 kommenttia:

  1. Mekin kävimme viikko sitten Ähtärissä (Blogissani kuvia) ja possut olivat meilläkin suosikkeja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Possut on kyllä hauskoja. Me seurailtiin niiden touhuja niin pitkään kun kylmältä ilmalta viitsittiin. Tyttö hihkui ihan innoissaan, että possu, possu, possu. :D

      Poista
  2. Oi Ähtärin eläinpuisto, ihanat kuvat!!! Tulee ihan lapsuus mieleen, tuli vierailtua useasti! :) Voin olla todella väärässä, mutta ihan kuin tuo samainen - kuvaa itsesi ilveksenä, olisi ollut jo silloin.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vilhelmiina! <3 Mekin kävimme lapsena useasti Ähtärissä, nyt edellisestä käynnistä oli vierähtänyt jo useita vuosia, mutta niin kaikki tuntui vieläkin tutulta. :) Ihan varmasti on ollut tuollainen kuvaa itsesi ilveksenä myös meidän lapsuudessa. :D

      Poista