maanantai 16. syyskuuta 2013

Niin maanantai, niin maanantai...

Tänään on ollut niiiiin maanantaiaamu. Kaikki oli suhteellisen hyvin vielä heti herättyä, mutta aamupalalla tapahtui sellaista, mitä yleensä tapahtuu vain maanantaisin. Nostaessani jääkaapin oven alimmalta hyllyltä maitotölkkiä lähti salamatkustajaksi täysinäinen anopin antama omenamehupullo (tietenkin lasia) ja pullo pyörähti jääkaapin eteen lattialle tuhannen muusiksi. Omenamehua ja lasinsirpaleita oli IHAN kaikkialla. Voitte kuvitella miten rattoisaa oli tämän jälkeen puhdistaa lattioita ja imuroida sekä pyyhiä mehun tahmaamia lasinsiruja ympäri keittiötä ja ruokatilaa. Niitä sirpaleita ja mehua on muuten vielä runsain mitoin siellä jääkaapin allakin, mutta odotan miehen kotiintuloa, jotta saan senkin putsatuksi. Harmitti ihan hirvittävästi hukkaan mennyt mehukin. :/

Yritin paikata tilannetta aamupalan jälkeisellä tv-tuokiolla. Meillä neiti on pahasti tukkoinen ja vähän lämpöäkin on joten tänään ei ulkoiltu. Mieli kuitenkin piristyi Touhulan tarinoita katsellessa. 

Jätin tytön hetkeksi leikkimään leluillaan ja palasin itse keittiöön ruokaa tekemään. Tänään me herkuteltiin pinaattikeitolla, joka on tytön lempiruokaa. Se maistuu vaikka olo olisi vähän kipeäkin, joten ajattelin vetää varman päälle. Hyväähän se on itsetehtynä ja niin simppeliä valmistaa. 






Jälkkäriksi tietysti Herra Hakkaraisen pastillit, suut makeeks terveellisesti! ;D


Maanantaita teille muillekin!

9 kommenttia:

  1. Pinaattikeittosta on jäänyt minulle niin kauheat koulumuistot, että en vieläkään pysty sitä syömään. Aina harmittaa, kun se olisi juuri helppoa arkiruokaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä harmi, sillä tuo on niin helppoa ja hyvää. Ehkä sun pitää joskus kokeilla ja testata, uhmata samalla itseäsi. :)

      Poista
  2. Heeiiii!!! Ompa ihana blogilöytö! <3 Jään seurailemaan :D

    Aukeeko tuo Bestå muuten hyvin ilman jalkoja? Haluan hankkia myös jalattoman version uuteen asuntoon, mitä juuri kunnostamme... Ainoa mitä pohdin on vain juurikin tuo ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vou kiva kun eksyit tänne! Tervetuloa lueskelemaan! <3

      Kyllä meillä ainakin on oikein hyvin toiminut jalattomanakin. Pohjalla on kuitenkin sellaiset pienet pyörylät, jotka pikkuisen nostavat tasoa maasta, eli ovi on noin 1-1,5 sentin päässä maasta. Toivottavasti tästä oli sinulle apua. :)

      Poista
  3. Ihana TV, meille pitäs hankkia uus ja valkoinen ois kiva. Onko monta tuumaa ja merkki?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ihastuin ajatukseen valkoisesta tv:stä ja kun sattui hyvä diili niin tartuttiin silloin tarjoukseen. Tuo meidän on Samsung smart-led (mallinumeroa en muista) ja tuumakoko 47". :) ihan passelin kokoinen, ainakin meidän olohuoneeseen.

      Poista
  4. Tiedän niiiiiiiiiin tunteen. Ite kirosin su aamuna kun ipana kaato maitolasinsa että sitä oli pöydässä tuolissa lattialla seinässä..silmät ristissä sitten siivosin ja moppasin lattioita sekä pesin seiniä. PLÄÄH!!!
    Vitsi mä olen alkanut himoamaan tuota Tirup-tuolia, kävin jo koeistumassakin sitä Ikeallla. Äh miks kaikki kiva maksaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä aamukatastrofit on aina niiiiiin ihania! Ja yleensä kun tapahtuu jotain niin siitä alkaa sellainen kierre, että vahinko lisääntyy ja aina tapahtuu jotain uutta.

      Nuo Tirupit on kyllä kivat. :) Mä halusin nuo niin kovasti silloin kun uuteen kotiin muutettiin. On niin kivat kun pyörivätkin. Sepä se onkin kun kaikki kiva aina maksaa. Sitä lottovoittoa odotellessa siis. ;)

      Poista
  5. Mulla on ärsytyskynnys muutenkin ihan tapissa aina aamuisin, niin en kestä kyllä yhtään vastoinkäymisiä. Vitsi, mä en oo koskaan tehnyt itse pinaattikeittoa tahi -lettuja. Täytyy kyllä ehdottomasti kokeilla.

    VastaaPoista