torstai 27. helmikuuta 2014

Meidän mukana

Välillä on kiva napsia kameralla kuvia ihan pitkin päivää. Mitään siitä ihan tavallisesta arjesta poikkeavaa ei tänään tapahtunut, mutta tulipa päivästä ainakin osa dokumentoitua. Nukuttiin tytön kanssa pitkään ihan vieretysten, sillä jossain aamupuolen tunneilla neiti kolkutteli meidän makuuhuoneen ovea ja simahti samantien kun pääsi viereen. Iskä lähti aamulla töihin, mutta me jatkettiin unia vielä parisen tuntia. Kiireettömät aamut ovat kyllä todellista luksusta.

Aamupesujen ja -pisujen jälkeen suunnattiin alakertaan aamupalalle. Melko perinteistä, maustamatonta jogurttia, mehukeittoa, leipää, raejuustoa, paprikaa ja tomaattia, niin ja teetä. Tyttö touhutteli pöydässä eläinmaatuskoillaan ja minä vilaisin eilen kotiin saapunutta Pirkka-lehteä. 



Aamupalan poissiivoamisen jälkeen suoritettiin päivän ikävämpiä askareita, kuten pyykinpesua ja imurointia. Siinä samalla avustettiin välillä prinsessalle mekko päälle ja barbeille myös.




Imurointi käy näillä viikoilla jo ihan hyvästä arkijumpasta, joten urakan jäljiltä pientä lepoa keinutuolissa Kotivinkkiä selaillen.


Velvoitteet kutsuivat kuitenkin pian ja oli ruuanlaiton vuoro. Laiskan emännän tiskialtaassa odottelivat eilisen iltaruuan jäljiltä likaiset astiat, jotka piti ensin putsata käyttökuntoon ja sitten vaan liedelle.



Lounaan jälkeen aloimme suunnittelemaan ulkoilua. Puistoon oli sovittu treffit naapurin kanssa ja meillä olikin oikein mukavaa.



Väsy iski vaatteita pukiessa ja äitiä tarvittiin avuksi. Tämä talvivaatekerran pukeminen alkaa olla aika sellaista uuvuttavaa puuhaa, kun tuo masu on jo jonkinverran tiellä kyykisteltäessä, mutta vielä jaksaa.


Aikamme puistoiltua palailimme kotiin ja tällä välin iskäkin oli jo töistä kotiutunut. Tähän väliin välipalaa ja sitten Pikku Kakkosta. Äidiltä pääsi myös pieni helpotuksen huokaus, sillä nyt se täysin minun vastuullani oleva päivän osa on suoritettu ja loppu voidaankin miehen kanssa hoitaa yhteistuumin.


Meneekö teidän muiden kotiäitien päivät samalla kaavalla?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti