sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Oi mikä aikarauta!

Kävimme asuntomessuilla heti avajaispäivänä. Oli mukavaa kun messuille oli tällä kertaa vain lyhyt kävelymatka. :) Tosin jätin sitten kamerani epähuomiossa kotiin ja messujen kuvasaldo jäi siis todella köyhäksi. :/

Jotenkin tuntui muutenkin, että mitään ihan uutta ei oikeastaan irronnut. Rakentajia messut varmasti palvelevat paremmin, mutta näin sisustuspuolta arvioitaessa mitään kovin mullistavaa ei mieleen jäänyt. Lastenhuoneita yritin enemmän sillä silmällä katsella, mutta oli mielestäni niissäkin vähän köyhät antimet. Pihapuolelta sain oikeastaan messuista eniten irti, koska se aihe on itsellä juuri niin ajankohtaista. Tosin olemme menossa messuille toistamiseenkin, niin ensi kerralla osaa kohteita ehkä katsoa vähän eri silmällä ja keskittyä paremmin.

Yksi ihana kuva minun pitää jakaa teidänkin kanssanne. Ihastuin Hanna'sin sisustaman Villa Vuorelan (Kohde 15) keittiön seinäkelloon. <3 Leff Amsterdam -merkkinen kello sai sydämeni pamppailemaan. Voisin muutenkin sanoa, että tämä talo oli sisustettu aika tavalla omaan makuuni.


Joko te olette messuilla ehtineet käymään ja sykähdittikö siellä joku?

7 kommenttia:

  1. Oi, mikä kello! Kelpais mullekin.:)

    Ei olla ehditty messuille kun remppa painaa päälle, mutta ehkä elokuun puolella vielä päästään. Vaikka paljon on kyllä saanut käsitystä jo ihan blogeja ja lehtiä selailemallakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuussa ehtii vielä loistavasti messuilemaan. Pidetään sormet ristissä, että ilmatkin vähän paranisi.

      Poista
  2. Näenkö kuvassa kitchen aid:in yleiskoneen? Onko se ollut hyvä?

    unelmia-unelmia.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvassa on Tampereen asuntomessujen Villa Vuorelan (kohde 15) keittiö, eikä meidän kotimme keittiö, joten Kitchen Aid:n kone ei valitettavasti kuulu meille. :/ Mieluusti kyllä sellaisen meillekin kotiuttaisin. :)

      Poista
  3. Tuo kello on kyllä ihku. Missä niitä myydään tai mistä saa tilattua? Toivottavasti ei kaadu ostos siihen, että on liian kallia (epäilen...) ;)
    Annukka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kello on kyllä tosi ihana! :) Muutama ulkomainen verkkokauppa myy tätä kelloa, google-haku varmaan auttaa. Mutta, myös tuolta Hannasista sitä sai ostaa. Katselin nimittäin kelloa juuri Rauman reissullani heidän liikkeessään. Hintaa taisi olla n. 200 euroa, joten ihan heräteostona en kelloa mukaani ottanut.

      Poista
  4. Tää kohde on miellyttänyt omaakin silmää joka kerta, kun se jostain on silmiin pilkistellyt. Jossain sisustuslehdessä - tuleekohan mulle liian montaa eri lehteä? ;) - oli itse asiassa ihan juttukin tästä kyseisestä talosta ja sen tulevasta asukista. :)

    VastaaPoista