tiistai 26. marraskuuta 2013

Pikkuhiljaa

Ihan vähän kuin huomaamatta se hiipii sisään ja tekee olonsa kotoisaksi. Ensin se linnoittautuu olohuoneeseen ja pikkuhiljaa alkaa levitellä lonkeroitaan sinne ja tänne. Se joulu nimittäin. Näin on ainakin meille käymässä, muita kohtalotovereita? Eipä sillä, tälle kaverille en enää kovasti hangoittele vastaan. Olen sitä jo vähän kaivannutkin, sillä syksy on ollut synkkä, pimeä ja aivan liian pitkä. Ensimmäiset joululehdet on ostettu ja amarylliksestakin hankin jo leikkoversion viikonlopuksi. Pähkinä-rusinasekoitus on etsiytynyt pöydälle ja kynttilöitä poltetaan ahkerasti. Joululahjamietteet pyörivät päässä  ja lapsen vilpitön joulunodotus saa mielen herkäksi (niin kuin se ei sitä olisi jo valmiiksi). 






ps. bongaa karvakorva kuvista (muualtakin kuin lehden kannesta) ;)

19 kommenttia:

  1. Meilläkin pähkinärusinakulho on etsiytynyt pöydälle kuin huomaamatta, maistuu niin joululle! <3 Suloinen musta nenu näkyy tyynyjen takaa pilkistävän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pähkinät ja rusinat ovat todella hyviä yhdessä. En juuri välitä kummastakaan ihmeemmin erikseen, mutta yhdessä. <3 Tyttökin tykkää käydä napostelemassa. :)

      Siellähän se nenu on, piilossa tyynykasan takana. :D

      Poista
  2. Meidän samanrotuinen karvakorva löytyy aina ihan vastaavista paikoista :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ollaan kanssa usein hautautuneina tyynykasoihin tai sitten ihan niiden päällä peppu tyynyllä. :D

      Poista
  3. Täälläkin on pikkuhiljaa joulu hiipinyt sisään! :) IHANAA! Tuntuu, että nykyään sitä odottaa joulua jo paljon aikaisemmin ja enemmän kuin lapsena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se jotenkin noiden omien lasten kautta tulee se sellainen joulufiilis ja odotus. Sitä tahtoisi suoda pienille mahdollisuudet ihaniin joulumuistoihin, sellaisiin kuin ne omatkin ovat. Ja asiaa ei tietysti yhtään helpota se, että sisustaminen kiinnostaa. Mikäs sen parempi aika sisustella kuin tämä joulun etuaika. :)

      Poista
  4. Taidanpa itsekin ottaa pähkinät ja rusinat esiin. Muita joulujuttuja olen hiljalleen lisäillytkin. Mukavaa iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pähkinät ja rusinat kuuluu olennaisesti joulunodotukseen. :D Ihanaa päivää sinullekin! <3

      Poista
  5. Oi, pähkinärusinat, niitä on pakko saada.
    Ihana karvakuono, melkein meni tyynystä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karvakuono olisi luultavasti vain huokaissut syvään, jos sen olisi laittanut tyynyksi pään alle. :D Menee siis sopivasti myös siinä käytössä. ;)

      Poista
  6. Ihana karvaturri se sieltä pilkistää <3 Täällä myös joulu hiipii pikku hiljaa kotiimme, eilen sain viritettyä uudet jouluvalot eteiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse pidän niin kovasti tästä ajasta vuodessa, kun vähän kerrallaan asennellaan sitä joulua esiin, fiilistellään. :) Olisipa mukava saada lisää kuvia teidän joulusomistuksesta.

      Poista
  7. Hei! Ihana blogi sulla. Olen vieraillut silloin tällöin. :) Ajattelin kysäistä noista tirup tuoleista, että mitä luulet, jos laittaa laminaatille, pitääkö alla olla matto vai pysyvätkö paikallaan hyvin? Millaisia kokemuksia muuten noista tuoleista? Onko valkea väri arka?

    Ajattelin tilata netin kautta, niin en pääse nyt testailemaan...

    nimim. koira ja kolme lasta menossa mukana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa kun olet päätynyt blogiini. <3

      Meillä tuolit ovat laattalattialla ja siinä ne ainakin pysyvät paikoillaan erittäin hyvin, joten luulisin niiden pysyvän myös laminaatilla. Ovat yllättävän painavat tuon laippajalan ansioista, eli eivät ole heppoisen oloiset. Ja jos pysymisongelmia tulee niin kumitassut vain pohjaan kiinni.

      Kyllähän tuo valkoinen väri aina hieman arka on, mutta kun ovat nahkaa niin puhdistuskin on tosi helppoa, vettä ja viledaa vain. :) Farkuistahan niihin saattaa hieman väriä irrota, mutta ainakaan meillä en ole huomannut vielä mitään tummentumia, vaikka niissä on farkuillakin istuksittu. Parempihan varmaan olisi jos välttäisi tuoleilla istumista ainakin niillä tummilla farkuilla tai sitten joku viltti alle. Tuoleissa on kuitekin tosi mukava istuksia ja tuo kääntyminen on kiva ominaisuus.

      Poista
    2. Kiitokset vastauksesta. :) Nyt muistin sen tulla kurkkimaan. Täytyy vielä pähkäillä tuota väriä, sillä myöskin musta sopisi meille. Ehkä oman mielenterveyden kannalta parempi vaihtoehto. ;D Hihih...

      Poista
  8. Siellähän sen on tyynyn takana <3 Ihana kyllä kun tulee joulu, juuri sopivaan aikaan tämän kaiken harmauden keskelle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellähän tuo karvanaama piilottelee. :D

      No on todellakin ihanaa kun tulee joulu ja saa jotain muuta mietittävää kaiken tämän harmauden keskelle. <3

      Poista
  9. Täällä on käynyt samoin... Ja pähkinärusina sekoitus kuuluu kiinteästi myös täällä jouluun. Sitä oli tarjolla aina joulun aikaan isovanhemmillani ja mausta ja tuoksusta kumpuaa muistot lapsuudesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli lapsuudenkodissa aina myös pähkinärusinasekoitus esillä joulun alla, hauska muuten huomata, että sama tapa on todella monella. :)

      Poista