keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Sneakpeak

Ah, pieni hetki omaa aikaa näin alkuillasta on melkoista luksusta. Mies lähti tytön kanssa muskariin, heidän yhteiseen harrastukseensa, isä-tytär-aikaa ilman äitiä. Päivän työt on melkolailla paketissa, tosin ne vauvanvaatteet odottavat edelleen pesua tuolla kodinhoitohuoneen tasolla. Olen vaan tällä viikolla viimein uskaltautunut pesemään pois käytöstä talvellisia toppatakkeja ja lisäksi on tietysti ollut se kaikki muu normaali pyykki (miten ihmeessä sitä tulee niin paljon?!), niin ovat edelleen odottavalla kannalla. 

Kotona saatiin eilen koottua jotain jo piiiitkään himoittua ja kaivattua. Tänään olenkin yrittänyt harrastaa hieman kömpelöitä somistusyrityksiä, mutta katsotaan ja kuulostellaan mikä alkaa näyttää oikealta. Aiheesta kuitenkin lisää lähipäivinä, kunhan saadaan ulkonäköasioita enemmän mallilleen. Voittekin sillä välin arvailla mitä ja minne. ;)



Nyt hetkeksi sohvalle ja Gossip Girliä pyörimään. Aivot narikkaan siis ja jaloille kaivattua lepoa. Tuntuu, että tällä hetkellä mitään ei jaksa pitkäänsä. Ei jaksa istua, ei jaksa seistä, eikä jaksa kävellä, mitä jää siis jäljelle?


2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Thats really nice to hear Helen. Hope I can take some more pictures of it this week and you will see more of it. :)

      Poista