perjantai 18. joulukuuta 2015

Joulun juttuja

Joulu lähestyy vääjäämättä huimaa vauhtia. Kulunut viikko on ollut aikataulultaan melkoisen täyteinen ja eipä nämä päivät ennen joulua anna kovin paljoa väljyyttä nekään. Monen montaa leipomusta, ruokajuttua ja askartelua pitäisi vielä suorittaa, mutta ei oteta stressiä ainakaan vielä. Tulee se joulu onneksi ilman sitä pikkuripellystäkin. Me saamme viettää joulua perheen kesken ja saamme istuutua melkein valmiiseen pöytään. Muutaman jutun olen luvannut äidin avuksi kuitenkin valmistaa, tekisin enemmänkin, mutta ei taida äiti kelpuuttaa, kuin ne omatekemänsä laatikot. ;) Ja onhan ne kyllä maailman parhaita. Minä keskityn lähinnä tuohon makeaan puoleen sitten. Pullaa, kakkua, keksejä ja makeisia pitäisi siis omasta tehtaasta pullauttaa ulos. En tiedä haukkasinko taas liian ison palan, mutta toisaalta pienen paineen alla tulee työskenneltyä parhaiten. :D

Onneksi saimme edes muutamaksi päiväksi valkoisen maan ja saatiin joulufiilistäkin samalla vähän kohotetuksi. Kotonakin näyttää melko jouluisalta, kun kuusi on taas kasattu olohuoneeseen. Huonekuusikin sai päälleen vanhemman tytön viime jouluksi askarteleman tähtinauhan. Keittiön pöydälle kokosin tarjottimen päälle pienen jouluisen asetelman, jonka kuninkaana tapaturmaisesti toisen sarvensa menettänyt peura. Hyasintit tahtoivat tänä vuonna venyä vartta, vaikka vältinkin kastelua, tuoksuvat sentään.

 




Siitä se meidänkin joulu pikkuhiljaa alkaa muodostua, vaikka fiilis onkin tänä vuonna ollut vähän kadoksissa.

Muuten ps. muistakaahan osallistua arvontaan TÄÄLLÄ, aikaa sunnuntaihin saakka!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti